Viime vuoden marraskuussa laitoimme Bastalle kemiallisen kastraatiokapselin, joka vaikutti karkeasti sanottuna tammikuusta lokakuun loppuun. Muutos käytöksessä oli selkeä; rauhallisempi ja letkeämpi ote elämään, hajut (ei edes juoksuiset nartut) eivät kiinnostaneet, ruokahalu oli kunnossa, lenkityksen tarve väheni (tämä oli kyllä minun harmi, sillä omaki kunto romahti..)
Marraskuun ajan katselimme ja ihmettelimme, kuinka koiran olemus alkoi muuttua; pallit tipahtivat paikoilleen, ylimääräinen vatsamakkara katosi viikossa ja kaikki hajut maailmassa veivät otuksen taas mukanaan. Lenkkeilystä tuli vetokilpailu, jossa testattiin omistajan kenkien pitoa, käsivarsien voimaa ja hermojen kestävyyttä. Sisällä keskityttiin huutamaan ulko-oven edessä seuraavaa pihareissua, nylkyttämään kaikki koristetyynyt käyttökelvottomiksi ja nyrpistelemään systemaattisesti nenää aivan kaikelle ruualle, mitä kippoon (tai kongiin, tai minne tahansa) laitettiinkaan.
Sanomattakin selvää, että muutamien itkupotkuraivarien (allekirjoittaneen osalta, siis) jälkeen täytyi asiasta käydä Vakava Keskustelu, ja koska leikkaus on edelleen kielletty, päädyimme uusimaan aikaisemman ratkaisun ja näin saatettiin kapseli taas kerran niskanahan alle.
Kapselin laitosta täytyy mainita, että en yhtään ihmettele, vaikka jotkut koirat saattaisivat kaivata rauhoitusta sen laittoa varten. Sen verran ähistiin ja puhistiin, kun ei meinannut homma ihan heti onnistua. Kiitos herra Bastardon hyvien hermojen, selvisimme siitäkin kuitenkin kunnialla. Toimenpiteen jälkeen eläinlääkärikin sai suoraan suulle pusut, no hard feelings!
Tälläkin hetkellä vieressäni nurisee koira, joka haluaa taas ulos, sillä viime kerrasta on 48 minuuttia, mutta nyt tuon apinoinnnin kestää paremmin, kun tietää, että muutamassa viikossa kapseli alkaa vaikuttaa ja rauha palautuu tähänkin asuntoon. Sitä odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti