Kohtaamisia metsässä

Ihan ensin täytyy hehkuttaa sitä, että Bastan kanssa lenkkeily maastossa on nykyään varsin mukavaa, sillä luoksetulon varmuus ja sitä kautta luottamus koiraan on kasvanut. Koko talven taisin pitää jätkällä kolmen metrin liinaa valjaissa metsissä juoksennellessa, mutta nyt ollaan menty reilu kuukausi ihan oikeasti vapaana.

Paljon on tullut koiria vastaan ja onneksi kaikki kerrat ovat menneet meidän puolelta hyvin, eli Basta ei ole karannut kenenkään luokse, vaan pysynyt paikoillaan. En ole käyttänyt tule-käskyä näissä tilanteissa, joissa toinen koirakko on jo melko lähellä meitä, vaan käsken pysähtymään ja kävelen itse luokse. Se tuntuu varmimmalta keinolta.

Aina välillä tulee kummallisia kohtaamisia, joista jään miettimään, mitä sen toisen koiran omistajan päässä liikkui, vai liikkuiko mitään. Mitään suorastaan negatiivisia tilanteita ei ole hetkeen ollutkaan (muistan sen siitä, että en ole tainnut raivota kenellekään hetkeen :D ), mutta kummallisia senkin edestä.

Yksi päivä huomasin, että meitä vastaan oli tulossa nainen kahden vinttikoiransa kanssa. Vaikka hän selvästi huomasi meidät (pysähtyi jne) ja huomasi, että otin oman koirani kiinni, ei hän tehnyt elettäkään omien koiriensa hallitsemiseksi. Vinttikoirat juoksivat suoraan meidän luokse, eikä edelleenkään tämän omistajan toimesta kuulunut käskyjä. Minä sitten hätistelin haukkuvat koirat meidän luota (Basta kun oli kiinni, niin tukka oli pystyssä), eikä tällä omistajalla ollut edes kiire noukkia omiaan pois tilanteesta. Olin niin hämmentynyt tilanteessa, että en tajunnut edes kirota ;) mutta sain todettua, että tämä meidän hurtta ei välttämättä nauti tuntemattomien koirien lähentelystä... Eipä olisi ollut meidän vika, jos irtokoiran nahkaan olisi jäänyt pieni muistomerkki.

Toisena päivänä metsälenkillä vastaan tuli berni, jonka nähdessäni otin taas Been kiinni. Hyppäsin vielä polulta hankeen ja sanoin, että menkää ohi vaan, me tässä odotellaan. En tiedä mitä osaa puheestani ei ymmärretty, mutta hetken päästä tämä berni ohjattiin fleksin naru pitkänä suoraan Bastan nenua nuuhkimaan. Sanoin vielä, että me ei moikkailla hihnassa muita koiria... Berni oli edelleen siinä.. ?! Toisille ei tunnu selkeäkään artikulointi menevän perille, joten kahlasin hangessa eteenpäin ja jatkoimme matkaa, kun tilanne ei tuntunut muuten aukeavan toiselle osapuolelle.

Loppukevennykseksi kuva Bastasta uudella, ikiomalla sohvallaan :)